Yleinen

Kotimaisia kasviksia ostoskoriin

20.10.2013, tainas

Sillä samalla pikalomalla, jolla edellisessä bloggauksessa kuvaamani lounaskatastrofi tapahtui, pysähdyimme ostoksille Haapajärven K-Markettiin. Ilokseni löysin sieltä laajan valikoiman kotimaisia kasviksia. Hintakin oli edullinen. Naurista, varsiselleriä, fenkolia, bataattia ja lanttua alle kahden euron kilohintaan. Kotimaisesta bataatista en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta uskottava kait se on. Toivottavasti asiakkaat arvostavat kauppansa upeaa valikoimaa ja keräävät kasvikset ostoskärryihinsä. Näistä …

Lue kokonaan

Yleinen

Lähiruokaako?

19.10.2013, tainas

Syyslomaa edeltävällä viikolla olin lähiruokateemaa käsittelevässä seminaarissa. Minulle tuli jotenkin absurdi olo luentoja kuunnellessani. Tähänkö on tultu? Pitääkö meillä olla hanke sitä varten, että voimme miettiä miten kunnassa voitaisiin tarjoilla paikallisista mansikoista valmistettua smoothieta lapsille ja vanhuksille tai tarjota kouluissa lähileipomon leipää. En tiedä onko kellään muulla sellaista oloa, ettei tällä keisarilla ole päällään rihmankiertämää. …

Lue kokonaan

Yleinen

Syksy on sadonkorjuun aikaa

01.08.2013, tainas

Kesä on ollut sen verran kiireinen, että blogin päivittäminen on jäänyt. Elokuun myötä elämään on etsittävätaas normaali rytmi. Nautin syksystä suunnattomasti. Se on minun vuodenaikani, sadonkorjuun aika. Keräilijä minussa on nauttinut tämän kesän sadon keräämisen alkamisesta ja odottaa kiitollisena pitkää keräilykautta. Kauhulla ajattelen pakastintilan riittävyyttätämän runsauden edessä. Jo nyt, kun vasta hillat on kerätty ja …

Lue kokonaan

Yleinen

Pellava-puolukkasmoothie

12.05.2013, tainas

Puolukat taitavat olla niitä marjoja,  joita pakastimesta löytyy vielä sitten, kun kaikki mansikat ja vadelmat on syöty. VALO24 paahdettu pellava+puolukka -pussista löytyi hyvä puolukkasmoothien ohje. Nyt saavat ainakin meillä myös puolukat kyytiä, niin hyvää smoothie oli! Sokerilisäys ei ainakaan minusta ollut tarpeen, sillä banaani antaa riittävästi luonnollista makeutta seokseen.  Ohje löytyy myös VALO24 -sivustolta. Sieltä …

Lue kokonaan

, , ,

Yleinen

Tyrniä sisäisesti ja ulkoisesti

08.05.2013, tainas

Erään kosmetiikkayrityksen mainoslehtisessä meikkitaiteilija paljastaa, että tähdet rakastavat heleänä hehkuvaa ihoa. Minä voin kertoa, että että kaikki muutkin naiset haluavat heleän ihon! Sain kokeiltavakseni BIO2you tyrnikuorintavoidetta ja ihastuin! Tuotteessa oli riittävästi kuorivaa karheutta, mutta kuitenkaan se ei jättänyt ihoa kuivaksi. Samaan tulokseen tuli tyttäreni tuotetta kokeiltuaan. Ja mikä parasta tuotteet ovat täysin luonnonmukaisia, ne eivät …

Lue kokonaan

Yleinen

Sämpylän synttärit

05.05.2013, tainas

Tasan vuosi sitten kävin eräällä huoltoasemalla syömässä roskaruokaketjun salaatin. Niin, minäkin ”sorrun” joskus. Positiivista on sentään se, että tämä oli se kotimainen vaihtoehto. Koska en halunnut syödä sämpylää, säästin sen tieteellistä koetta varten. Kuinka kauan vakuumiinpakattu ”lisäaineeton” sämpylä säilyy? Tänään sämpylä on siis yksivuotias. Se voi olosuhteisiin nähden tosi hyvin, tuntuu pehmeältä ja näyttää aivan …

Lue kokonaan

Yleinen

Bonusta nettiostoksista

03.05.2013, tainas

Monella meistä on lompakossamme tukku erilaisia bonuskortteja. Ne oikeuttavat meidät erilaisiin ostohyvityksiin ja kanta-asiakasetuihin. Jotkut meistä ovat niin uskollisia, että ostavat kaikki tuotteensa niistä liikkeistä, joiden etukortti lompakosta löytyy. He haalivat bonuksia ja hyvitysprosentteja niin ahkerasti, että unohtavat seurata tuotteiden hintoja. Ainakin S-ryhmä tarjoaa bonuksia myös verkkokaupassaan. Nyt ovat myös muut nettikaupat tarjoamassa hyvityksiä uskollisille …

Lue kokonaan

Yleinen

Vappunaposteltavaa

29.04.2013, tainas

Vappuaattona on kivaa napostella jotain kivaa. Itse aion valmistaa Ruislandian ruislastuihin täytteen, jossa on kylmäsavustettua lohta, katkarapuja, keitettyä kananmunaa ja mustapippuri-tillituorejuustoa. Kananmunaviipaleen voi myös laittaa ruislastun pinnalle ja jättää pois täytteestä. Täyteen ainesuhteet voi kukin päättää oman makunsa mukaan. Täytteitä voi tietenkin valmistaa mieliaineksistaan. Tuorejuustovalikoimat ovat valtavat.  Luovuutta ja herkullista vappua!

Lue kokonaan

Yleinen

Nappikoruja

28.04.2013, tainas

Minusta tuli yllättäen suuren nappimäärän omistaja. Eilen illalla inspiroiduin askartelemaan niin, etten meinannut malttaa lähteä nukkumaan. Luova työskentely tahtoo viedä mennessään ja uusia ideoita pitäisi heti saada kokeilla. Olen tehnyt perinteisiä nappikaulaketjuja jo pitkään, mutta nyt syntyi helminapeista aivan uudennäköisiä koruja. Taidan pitää korukurssin piakkoin. Olisi nimittäin kiva nähdä, mitä muut luovat ihmiset saavat aikaan.

Lue kokonaan

Yleinen

Matkailu avartaa?

26.04.2013, tainas

Kesälomakausi lähestyy uhkaavaa vauhtia ja moni mietii minne lomalla suuntaisi. Talvikaudella monet viettävät lomaansa ulkomailla. Olisiko nyt kotimaanmatkailun vuoro? Syön mieluiten lähiruokaa ja lomailen mieluiten kotimaassa. Suomesta löytyy uskomattoman hienoja lomakohteita. Yhden lomapäivän meistä jokainen voisi käyttää vaikka ihan kotikunnassaan. Voisi heittäytyä rennoksi ja huolettomaksi ja käyttää rahaa aivan kuin ulkomailla. Siellä monikaan meistä ei …

Lue kokonaan

Yleinen

Sähköinen ja sosiaalinen media markkinoinnin apuna

24.04.2013, tainas

Kotona herätti hilpeyttä, kun ilmoitin tänään meneväni ”luennoimaan” sähköisen ja sosiaalisen median merkityksesta pienelle yritykselle. Sinäkö? Miksi sinua on pyydetty? Itsekin olen joutunut asiaa pohtimaan, mutta ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että miksi suostuin ottamaan haasteen vastaan. Mitä annettavaa minulla varsin pientä yritystoimintaa harrastavalla, huonot tietotekniset taidot omaavalla henkilöllä on? Suomessa on tarjolla runsaasti mediaosaamista. Pienen …

Lue kokonaan

,

Yleinen

23.04.2013, tainas

<a href=”http://tc.tradetracker.net/?c=2883&amp;m=107311&amp;a=141499&amp;r=&amp;u=” target=”_blank”>Tulospohjainen mainonta lisää myyntiä, TradeTracker tuo tuloksia</a>

Lue kokonaan

Yleinen

Spelttipastaa ja suppilovahvero-munakastiketta

21.04.2013, tainas

Erään tuttavani mies kehoitti ruokavieraitaan: ”Syökää nyt, toista kertaa ette tällaista saa.”  Hänen vaimonsa kuuluu niihin luoviin kokkeihin, jotka eivät koskaan käytä reseptejä, vaan valmistavat herkullista ruokaa niistä aineksista, joita kulloinkin on tarjolla. Sellaisia kokkeja minä arvostan. Tämän viikonlopun ateria on toteutettu samalla periaatteella. Halusin vaihteen vuoksi valmistaa aterian ilman lihaa. Kun tyttäreni kysyi, mitä …

Lue kokonaan

,

Yleinen

Ikkunoita pesemään?

19.04.2013, tainas

Kaikki naiset ympärilläni puhuvat ikkunanpesusta. Onko pakko, jos ei taho? Meillä on ikkunat, jotka on takuulla suunnitellut mies. Niissä on kuusi pestävää pintaa ja tosi hankalat kiinnikkeet. Onneksi yksi facebook – ystäväni kertoi hankkineensa ikkunanpesurin ja kehui sitä yhdeksi elämänsä parhaista hankinnoista. Mistähän noisen ihmeen löytäisi, kun ei millään viitsisi lähteä etsimään rautakaupoista? Kokeilin etsiä …

Lue kokonaan