Kesälomakausi lähestyy uhkaavaa vauhtia ja moni mietii minne lomalla suuntaisi. Talvikaudella monet viettävät lomaansa ulkomailla. Olisiko nyt kotimaanmatkailun vuoro? Syön mieluiten lähiruokaa ja lomailen mieluiten kotimaassa. Suomesta löytyy uskomattoman hienoja lomakohteita. Yhden lomapäivän meistä jokainen voisi käyttää vaikka ihan kotikunnassaan. Voisi heittäytyä rennoksi ja huolettomaksi ja käyttää rahaa aivan kuin ulkomailla. Siellä monikaan meistä ei ole köyhä eikä kipiä. Kotimaassa sitten lasketaan jokainen sentti. Miksi emme käyttäisi lomabudjettiamme Suomen talouselämän elvyttämiseen? Onko meidän elvytettävä eteläisen Euroopan taloutta paitsi verovaroin, myös vapaaehtoisesti?
Tiedän, että on teitä, jotka haluatte nauttia etelän lämmöstä kaikesta huolimatta. Luvatkaa kuitenkin, että säästätte vähän euroja myös kotimaassa käytettäviksi! Nimenomaan teille on tarkoitettu seuraava kysely, josta voi voittaa matkarahaa!
Voita tonnin matkalahjakortti tästä.
Vastaa lyhyeen kyselyyn ja olet mukana!