Lähikaupunkiin avataan valtava uusi marketti tällä viikolla. Ja nyt tietenkin odotetaan, että me täältä kymmenien kilometrien päästä ryntäämme edullisille ostoksille. Olen uhannut, ettei minua nähdä vaeltelemassa uuden liikkeen käytävillä. Suomen suurimpien kauppaketjujen kilpavarustelu on minusta saanut sellaiset mittasuhteet, että asiakkaiden olisi nyt syytä äänestää jaloillaan. Mehän nämä valtavat rakennusprojektit kuitenkin lopulta maksamme.
Mitä järkeä on rakentaa toinen toistaan suurempia kiinteistöjä, kun kaupankäynti on aivan ilmeisesti siirtymässä yhä enemmän nettiin? Monet meistä ”ihan tavallisista” ihmisistä hankkivat käyttötavaraa netistä. Onhan niin paljon mukavampaa esimerkiki sovittaa vaatteita kotona, kuin marketin ahtaassa sovituskopissa.
Niille, joiden harrastuksena on metsästää aletuotteita tarjoavat nettikaupat myös alesesonkien ulkopuolella monenlaisia tarjouksia. Ne pitää vain löytää! Eksyin kerran Helsingissä vieraillessani Stockmannin Hulluille päiville. Aikani meni siihen, että koetin olla törmäämättä rekkien ja alepöytien ympärillä tungeksiviin shoppailijoihin. En päässyt lähellekään mitään tuotetta ja sitäpaitsi kauempaa katsellessani huomasin hintojen olevan vieläkin melko korkeita. Viime viikolla postilaatikosta löytyi tutulla otsikolla varustettu lehtinen. Hullut päivät ovat nyt myös nettikaupassa! Siellä saan ainakin rauhassa katsella kaikkea, mitä EN tarvitse!
Tässä muutama linkki sivuille, joilla myös on juuri nyt voimassa olevia tarjouksia.
Luonnonkosmetiikkaa, lisäravinteita, vitamiineja ja paljon muuta alennetuin hinnoin.
Tee löytöjä Sokoksen verkkokaupassa! Katso tästä löytönurkkauksen edulliset tuotteet.
5 euron alennus kaikkiin yli 50 euron tilauksiin!
5 euron alennus kaikkiin yli 50 euron tilauksiin. Koodi voimassa 12.4.2013 – 2.6.2013
XPA-PY2-SRF-Q6H