Syyslomaa edeltävällä viikolla olin lähiruokateemaa käsittelevässä seminaarissa. Minulle tuli jotenkin absurdi olo luentoja kuunnellessani. Tähänkö on tultu? Pitääkö meillä olla hanke sitä varten, että voimme miettiä miten kunnassa voitaisiin tarjoilla paikallisista mansikoista valmistettua smoothieta lapsille ja vanhuksille tai tarjota kouluissa lähileipomon leipää. En tiedä onko kellään muulla sellaista oloa, ettei tällä keisarilla ole päällään rihmankiertämää.
Syyslomalla lähdimme lähikaupunkiin pikalomalle. Juhlan kunniaksi ajattelin tarjota isännälle lounaan ravintolassa, joka oli jo useamman viikon mainostanut valmistavansa ruokaa lähialueen raaka-aineista. En tiedä mikä minuun meni, kun näin lounaan ruokalistan. Ranskankielinen ilmaus Broileria Cordon bleu kaiketi sai minut kysäisemään oliko broileri kotimaista. EI OLLUT! Aivoissani sumeni niin, etten saanut sanotuksi mitään, vaan poistuin paikalta ilman lounasta. Lähiruokateema kelpaa kyllä mainosvaltiksi ja seminaarien aiheeksi, muusta ei sitten olekaan paljon kerrottavaa. Olen jo pitkään kaivannut konkreettisia tekoja, vaikka vain pieniäkin. Ilman selkeitä tekoja junnaamme seuraavatkin vuosikymmenet paikoillamme ja samalla kotimaisten raaka-aineiden tuotanto kuihtuu olemattomiin. Uusia elintarvikealan yrityksiä ei enää synny ja entiset siirtyvät käyttämään yhä laajenevassa määrin ulkomaista raaka-ainetta. Kaikki tämä tapahtuu meidä kuluttajien suosiollisella avustuksella. Meille kelpaa mikä tahansa, kunhan se vain on halpaa… Lopuksi lainaus Antti Heikkilältä :”vain juntit syövät moskaa”. Taidamme olla melkoisia juntteja me suomalaiset!
