Yleinen

Sähköinen ja sosiaalinen media markkinoinnin apuna

24.04.2013, tainas

Kotona herätti hilpeyttä, kun ilmoitin tänään meneväni ”luennoimaan” sähköisen ja sosiaalisen median merkityksesta pienelle yritykselle. Sinäkö? Miksi sinua on pyydetty?

Itsekin olen joutunut asiaa pohtimaan, mutta ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että miksi suostuin ottamaan haasteen vastaan. Mitä annettavaa minulla varsin pientä yritystoimintaa harrastavalla, huonot tietotekniset taidot omaavalla henkilöllä on?

Suomessa on tarjolla runsaasti mediaosaamista. Pienen yrityksen näkökulmasta ongelmallista on, että      laadukkaat palvelut maksavat kohtuuttoman paljon. Suuret yritykset rakentavat hienoja nettisivustoja suurella rahalla. Sen sijaan pienten yritysten on koetettava käyttää luovuutta sähköisen ja sosiaalisen median valjastamisessa palvelukseensa,  kun rahaa ei ole. Sellaisesta minulla on kokemusta.

Nettikaupasta piti tulla osuuskuntamme rahasampo. Totuus on kuitenkin se, että aivan samalla tavalla,kuin kivijalkamyymälään on asiakkaiden löydettävä tiensä myös nettimyymälään. Totta on myös se, ettei ole samantekevää mitä kaupassasi myydään olipa kauppa konkreettinen tai virtuaalinen. Markkinointia on siis tehtävä, vaikka tuntuisi siltä, että netissä kauppa on kaikkien maailman ihmisten tavoitettavissa.

Moni pienyrittäjä on pettynyt katkerasti, kun ei ole saanut laadukkaita tuotteitaan myydyksi. Vaikka tuote olisi kuinka hyvä sitä on markkinoitava. Usein pienyrittäjät luottavat puskaradion voimaan. Mikäli yrittäjä on kyennyt luomaan ympärilleen laajan yhteistyöverkoston suusta suuhun leviävä mainonta toimiikin hyvin. Sosiaalisen median hyödyntäminen laajentaa verkostoa hurjasti. Pienenkin yrityksen kannattaa avata itselleen facebooksivut. Se on ainakin toistaiseksi täysin ilmaista ja kohtalaisen helppoa niin, että melko heikoillakin tietokoneenkäsittelytaidoilla saa sivut tehtyä. Facebook- sivut korvaavat melko hyvin yrityksen kotisivut, ellei sellaisten tekeminen tule kysymykseen. Sivuja on kyllä sitten muistettava päivittää tai yleisön mielenkiinto hiipuu pian.

Blogaajat ovat sosiaalisen median lahja yrittäjille. He kirjoittelevat blogeissaan kokemuksiaan eri elämän alueilta. Mikäli blogi saa paljon lukijoita, saavat kirjoituksissa ja kuvissa esiin tulevat tuotteet aivan ilmaista mainosta. Edellytyksenä positiiviselle mainokselle on tietenkin se, että tuotteesta on saatu hyviä kokemuksia.

Blogaaja voi lisätä sivuilleen myös mainoksia, joista hän saa korvauksen joko prosenttiosuutena myynnistä tai klikkausten perusteella. Mainostajan näkökulmasta katsottuna edullisempi vaihtoehto on tietenkin myyntiin perustuva korvaus. Googlen Adsense ja TradeTracker linevät tunnetuimpia nettimainostamisen työkaluja. Niissä molemmissa on omat vahvuutensa ja ongelmansa. Seuraavista linkeistä pääset tutustumaan

Tulospohjainen mainonta lisää myyntiä, TradeTracker tuo tuloksia

Rekisteröidy heti!

,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *